Seura

Lohjan Moo Do – Monipuolinen Lohjalainen kamppailulajiseura

Monipuolinen kamppailuseura

Lohjan Moo Do on Lohjalainen kamppailulajiseura jossa voit harrastaa monipuolisesti kamppailu- ja itsepuolustuslajeja sekä terveysliikuntaa.

Seurassamme voi harrastaa kahta eri itsepuolustuslajia, Han Moo Do sekä Hoi Jeon Hapkido, sekä Jang Su nimistä terveysliikuntaa. Lisäksi salillamme voi osallistua kuntonyrkkeilytunneille.

Lohjan Moo Do ry on Lohjan Itsepuolustuskoulun yhdistysjäsen ja toimii Do Jang Finlandin alaisuudessa.

Laadukasta kamppailuseuratoimintaa jo vuodesta 2002

Lohjan Moo Do toiminta alkoi vuonna 2002 Han Moo Do lajin harjoittelulla jolloin pidettiin ensimmäinen peruskurssi. Seuran alkuperäinen nimi oli tällöin Lohjan Han Moo Do ry. Myöhemmin kun toiminta laajeni ja lajeja tuli tarjontaan lisää, muutettiin nimi Lohjan Moo Do ry:ksi.

Lohjan Moo Do ry yhdistys rekisteröitiin virallisesti vuonna 2003.

Lohjan Moo Do liittyi Lohjan Itsepuolustuskoulun jäsenyhdistykseksi vuonna 2023.

Lohjan Moo Do ry:n tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota lapsille, nuorille ja aikuisille harrastusmahdollisuuksia kamppailajien, urheilun ja liikunnan parissa sekä edistää edustamiensa lajien tunnettavuutta toiminta-alueellaan.

Lisäksi edistää Moo Do -lajien harrastusta jäsentensä keskuudessa, edistää heidän henkistä ja fyysistä kehittymistä ja opettaa heille Moo Do -hengen mukaisia elämäntapoja.

Seuran logo ja värit

Lohjan Moo Do on vuonna 2002 toimintansa aloittanut lohjalainen kamppailulajiseura
Lohjan Moo Do logo (vuodesta 2009)

Lohjan Moo Do ry:n logo on muodoltaan pyöreä (maailmankaikkeus, tasapaino). Logossa esiintyy taustastaan hyökkäävä tiikeri. Tiikeri on kissaeläimistä suurin ja symbolisoi rohkeutta, kissamaista pehmeyttä ja voimaa.

Väreillä on erilainen kulttuurinen, symbolinen ja psykologinen merkitys, riippuen ympäristöstä jossa elämme.

Logon värit symboloivat seuraavia asioita:

  • Punainen: toimintaa, rohkeutta ja puhtautta
  • Musta: kasvua ja voimaa
  • Keltainen: tulevaisuutta, iloisuutta, rehellisyyttä ja tasapainoa.
  • Punainen ja keltainen kuten Suomen vaakunan värit.

Lohjan Itsepuolustuskoulu

Lohjan Moo Do liittyi vuonna 2023 Lohjan Itsepuolustuskoulun yhdistysjäseneksi. Samalla seura siirtyi harjoittelemaan itsepuolustuskoulun tiloihin.

Lohjan Itsepuolustuskoulun sali

Lohjan Itsepuolustuskoulu on Lohjan Moo Don ja Kombatan Lohjan yhdessä ylläpitämä itsepuolustus- ja kamppailukoulu Maksjoella, Lohjalla.

Yhteystiedot

Käyntiosoite: Maksjoentie 11, 08700 Lohja
Sähköposti: info@lohjanmoodo.fi
Kotisivut: https://www.lohjanmoodo.fi
Facebook: https://www.facebook.com/LohjanMooDo
Instagram: https://www.instagram.com/lohjanmoodo

Dojang Finland: https://www.dojang.fi
Lohjan Itsepuolustuskoulu: https://lohjanitsepuolustuskoulu.weebly.com